Kun opiskelin matkailu-, ja ohjelmapalvelu koulutuksessa elokuussa 2005, näin lehdessä ilmoituksen Oulussa alkavasta luonto- ja ympäristöalan perustutkintoon johtavasta koulutuksesta. Matkailualan koulutuksessa minulla heräsi kiinnostus opiskella lisää luontoon ja ympäristöön liittyvää alaa. Ammatinvaihtajana toivoisin löytäväni näiden opintojen avulla uuden työn, tai vain saavani lisää tietoa luontoon ja ympäristöön liittyvistä asioista.

Pidän eläimistä ja olen kiinnostunut eläinten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Toki ihmisetkin  ja heidän hyvinvointinsa on lähellä sydäntä: mielestäni luonto onkin oiva keino hoitaa ihmismieltä.

Itseäni kuvailisin lyhyesti ja ytimekkäästi sanalla ; puoli-erakko.

Olen kotoisin Koillismaalta. Suo-, vesi- ja metsäihmisen tavoittaa metsäpoluilta, rannoilta, laavutulilta ja hillasoilta. Kun pääsen marjametsään olen perillä. Kun uin Kitkassa, olen perillä. Kun kävelen pitkospuilla olen perillä. Erämaan hiljaisuus eheyttää ja voimistaa.

Suoihminen huumaantuu suoluonnon rauhasta ja sen koskemattomuudesta. Suoihminen puhdistautuu metsälammessa. Suoihminen saa vitamiininsa suon antimista ja voimansa suokasvien väreistä ja tuoksuista.

Suonsilmäkkeistä äiti aina varoitti, kun olin lapsi ja kun liikuin yksin soilla. Asuin siellä. Kesäasuntomme rakennettiin suolle. Suosta, suopursuista ja kurjista tuli ystäviäni. Jokaisella suomalaisella voisi olla suoystävä, josta hän pitäisi huolta. Suo herättää aistit ja rauhoittaa mielen. Suo juurettaa ja tasapainottaa. Luo tilaa uudelle. Jälkipolvillekin.

Keski-iässä aloin pohtia, mitä tämä elämä oikein on. Millainen minusta on tullut? Millainen on luontosuhteeni? Mikä on suuntani? Kalevassa oli syksyllä 2005 ilmoitus PSK:n luontoyrittäjyyskoulutuksesta. Suuntani on luonto ja luontoyrittäjyys.

Vaimoni matkapuhelin herättää minut perjantaisin. On rouvalla aikainen lähtö duuniin. Noina päivinä. Vaikka itse on valintansa tehnyt.
Hiljaisesti onnittelen häntä, kun lapset kiskovat minut tuntia myöhemmin ylös. Aloitan lasten palvelemisen. Aamupala, vaatteiden etsiminen, hampaiden pesu ja pukeutuminen. Väyläämisen seurauksena pääsemme vihdoin päiväkodin eteiseen. Vapaudun omiin töihini.

Hektinen aamupäivä muuttuu nautinnolliseksi lounastauoksi. Kohdevalintani on Heinäpään kreikkalainen ravintola. Lounaslistalta Kotosalata eli  kananrintaa, punasipulirenkaan puolikkaita ym. pikkumaukasta päätyy hitaasti masuuni. Homma rentouttaa. Kielisoittimella säestetyn tunnelmamusiikin saattelemana siirryn takaisin kadulle. Vietän konttorilla iltapäivän. Rupattelen kahvilla parin intialaisen ohjelmoijan kanssa. Tyypit tekevät meille alihankintana työtä muutaman kuukauden. Päiväni leipätyössä päättyy. Fiilis on se tavallinen perjantai-iltapäivän fiilis. Ei siis mitenkään tylsistynyt.

Kaupan kautta kotia ajaessani luukutan autostereoilla AC/DC:tä. "..for those about to rock, we salute you !" Hieman hennommat äänet vastaanottavat minut kotipirttiin. Pienet tyttäreni huutavat iskää katsomaan uusimpia piirroksiaan. Silmät suurina hämmästelen innokkaiden taiteilijoiden luomuksia. Pelaamme erän prinsessa-muistipeliä. Minä häviän. Poikkeuksellisesti. Lasten äiti komentaa meidät käsienpesun kautta ruokapöytään. Ruoka on hyvää. Eikä syömisellä ole kiire. Tällaista hetkeä harvemmin saavuttaa muina arkipäivinä. Perjantai. Paras arkipäivä.

Illan madellessa erilaisten perheaskareiden lomasta hämärän rajamaille, livahdan omaan huoneeseen. Heittäydyn sohvalle. Selailen erästä kirjaa. Vaihdan toiseen. Soitan kitaralla pari kappaletta Suomi-Poppia sekä "Whole Lotta Rose:n", AC/DC:n livelevyn mukana. Pari pulloa suklaaolutta huuhtoutuu biisien mukana. Olen valmis. Uinun perjantain onneen. The Perjantain.

-Petteri

Teen  liiketoimintasuunnitelmaa uudestaan kun se edellinen mokona häipyi lopullisesti tietotekniikan tuonelaan. Sain sen laskelmia vaille valmiiksi ja onnistuin logiikkani avulla tuhoamaan koko tekstisisällön. Vain kansikuva jäljelle jäi. Osasyy oli se että aloin tekeen sitä heti ylös noustuani, kuudelta aamulla. Toinen silmä oli vielä puolittain kiinni, jäsenet venyttelemättä ja kuola poskelta pois pyyhkimättä. Eihän aivotkaan heti käyntiin lähde, muistuttavat enemmänkin entisajan tietotekniikkaa kun sai odotella minuuttitolkulla käyntiin lähtemistä.

Anopintekelekin kävi kylässä. Ikävä kyllä tänä viikonloppuna oli saatava yläkerta puretuksi. Hän ymmärsi sen kyllä, hänelle oli siitä sanottu. Ikävä kyllä olin varannut tämän sunnuntain liiketoimintasuunnitelman tekemiseen. Hän ymmärsi kyllä, hänelle oli siitä sanottu. Joutui nukkumaan remontin ja nuorison vierailun vuoksi kahden neliön vapaalla lattiatilalla biljardihuoneessa. Hän ymmärsi, niin, senkin. Meillä oli mukava viikonloppu. Naurua ja piruilua piisasi joka suunnassa.

Vaan ilma on ollut aivan mahtava koko sunnuntain. Totesin sen ikkunasta katsoen, sama välikerrasto päällä pysyen. Huomenna sitten nuuhkin raitista ulkoilmaa töihin tallustellessa. Raitista siinä tapauksessa että tuuli on muualta kuin Heinäpäästä päin.

Toivottavasti  saan tehtävän tehtyä huomenna loppuun, sen lts:n, että saisin syvään huokaisten laittaa sen menemään jos Luukku.com sen sallii. Miten teillä muilla homma etenee? Kohta on näytön paikka.

Loppukevennyskuva

  Se on mun kaveri. en raski sitä syödä.

Neuvon teitä, hyvät luokkatoverit. Kun tekin teette suurella vaivalla niitä tekstitiedostoja, muistakaa tallentaa ne vähintään toiseenkin paikkaan, toisella nimellä. Tai sitten tikulle tai levylle.

Tiina

EIPÄ HAITTAA-AURINKO PAISTAA JA MIELI ON KORKEALLA perjantaina 23.2.2007.

MUISTIKUVAT PALAILEVAT KOULUKSEN AJALTA , NIINPÄ ON AIKA NIISTÄ KERTOILLA.

.

ECO DECORA PÄIVÄ KOULUSSA JOULUKUUSSA 2006 JA KARIN ITSE TEHTY KRANSSI-SIIS OIKEA SELF MADE-MAN. HÄN MUUTEN OLI AINOA MIES PAJUKURSSILLAMME. ERÄSKIN KOMMENTTI OLI KYSYESSÄNI MUIDEN MIESPUOLISTEN OSALLISTUMISESTA.: " On kai sitä muutakin järkevämpää tekemistä kuin pajujen ja havujen vääntämistä koko päivän".
ITSE KOIN ECO DECORA PÄIVÄMME HYVIN INNOSTAVANA JA SAATUA OPPIA TULEN KÄYTTÄMÄÄN MYÖS JATKOSSA. ITSE PAJUN SISIN OLEMUS – SITKEYS JA SAMALLA JOUSTAVUUS-OVAT MYÖS OSA MINUA ITSEÄNI VAIN SILLÄ EROTUKSELLA, ETTÄ  PAJUNPUNOJANANI ON ELÄMÄNI KOKONAISUUDESSAAN ILOINEEN JA SURUINEEN.     ( ANITA 23.2.2007)

KALAJOEN METALLIMIEHELLE MIKALLE

23.2.2007 onnea uusille urille LYO kurssi :

RIKKAUS ON TERVEYS,ILOINEN MIELI
KORVA, JOKA KUULEE LINNUN LAULUN
TYYTYVÄINEN MIELI, HYVÄT YSTÄVÄT
KAUNIIT MUISTOT.
ELÄMINEN ON MIELEN TAITO-
PYSYVÄT RIKKAUDET OVAT SYDÄMISSÄMME. ( Alfred Grant Walton)

Luontosuhdetta ei voida myydä valmiina pakettina, vaan se on koottava jokaisen henkilökohtaisesti. Rakennusaineina ovat omat kokemukset, korostan nimenomaan lapsuudenaikaiset sekä omat pohdinnat liittyen eri elämänvaiheisiin surusta iloon.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Aikuisten on tarjottava lapsen luontosuhteelle otollinen kasvualusta: myönteisiä ja elämyksellisiä luontokokemuksia, oman elinympäristön ihmettelemistä ja tutkimista yhdessä.

Kun luontosuhde on syntynyt, se kulkee terapeuttinamme koko elämän. Se on sisäinen ääni, joka on parasta niin ympäristölle kuin itsellekin.

Niinpä nyt 50-vuotiaana olen valmis tuotteistamaan luontoelämykseni ja aloittamaan luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon Oulussa.

Lapsuudessani luonto oli lähellä, vaikka olinkin ns. kaupunkilainen, Molemmat isovanhemmat asuivat maalla ja kaikki kesäni lapsuudessa täyttyivät kalastuksesta ukin kanssa ja sienestyksestä ja marjastuksesta mummin kanssa. En viihtynyt sisällä ja mielipuuhaani oli mm. rakentaa kauppa mummolan pihaan luonnon innoittamana: voikukka oli voita, poimulehti leipää, kuivakukat kauraryynejä, pikkukivet perunoita jne.

Vesi oli myös läheinen elementti, uiminen, onkiminen ja veneellä liikkuminen: luodot, saaret ja lintujen tarkkailu. Isovanhempani ja isäni olivat luonnonystäviä ja ottivat minutkin mukaan luontoon ja samalla opettivat myös hyödyntämään luonnonantimia omaan käyttöön.

Luonto on monimuotoinen, yllätyksellinen ja valo ja tuoksu muuttuvat koko ajan. Maisemakaan ei ole koskaan samanlainen. Luonnossa mieli ja aistit ovat avoinna ja mikä parasta:

luonto ottaa vastaan aina ehdoitta. Luonto liikuttaa ja meissä liikkuu.

Selviytymiskeinomme syntyvät siitä, että olemme joskus oman elämämme äärirajoilla, epävarmuudessa. Väsymys, ahdistus, suru, kyllästyminen kaikkoavat luonnossa – rauhallisesti kävellen, istuen kannonnokalla, hengittäen syvään , käyttäen aisteja-miltä tuoksuu, miltä näyttää, tuntuu tai kuulostaa.

Kun malttaa odottaa, alkaa kehossa ja mielessä tapahtua, tuntua ikään kuin jotakin sittenkin alkaa nousta sisimmästämme esiin- solmu aukeaa.

Luonto opettaa myös kiitollisuutta. Jo se, että meillä on vielä ympärillämme puhdasta luontoa, marjastukseen, kalastukseen, sienestykseen , on kiitollisuuden aihe. Kiitollinen ymmärtää, että vaikeudet ja hankaluudet ovat tarpeen, jotta kasvaisimme ihmisenä .

Anita Sievänen hermoratahieroja, tuleva matkailukalastusyrittäjä Iistä 

Rentoudu sinisen hetken äärellä....

- Heidi -

Karhutkin alkavat jo herätä. Olikohan se tänä aamuna meidän keittiössä haukottelemassa?

Hyvää kevättä kaikille Luontoyrittäjäkurssin oppilaille Ouluun ja Haapavedelle!

Toivottaa Tiina

Luonto: kaiken elämän perusta, sen merkitys ja arvot tulevat ihmisen tajuntaan jo lapsuudesta. Alkusysäys on tärkeä, sen sain aikoinaan vaariltani. Siirryttyäni työelämään, joka on riippuvainen luonnosta, arvot tulivat yhä tärkeämmäksi .Kylvönteon aikoihin luonto puhkeaa kukkaansa. Se on joka kevät yhtä säkähdyttävä tunne.

Vanhojen ihmisten kertomat asiat vanhoista luonnonmukaisista menetelmistä ja luonnonkiertokulusta ovat ehdottoman tärkeitä. Esim. ylä- ja alakuun merkitys on erityisen merkityksellistä, yläkuulle kaadetut puutkin kuivuvat vaikka vesisaavissa.

Vaarivainaani oli se henkilö jonka kanssa tutustuin luontoon varsinkin kalastuksen muodossa. Aamuaikaisella lähdimme vaarin kanssa kalareisuille hiastinlahdelle. Monesti hän nukkui vielä kun menin hakemaan häntä. Lähdin jouvukkeeksi kävelemään kohti rantaa. Vaari tulla köpötteli kotvan kuluttua ja tokaisi: "mittee se poika jo täälä tekkee". En puhunut mitään vaan jatkoin taapertamista. Rantaan saavuttuamme astuimme veneeseen, minä takateliolle ja vaari soutajanpaikalle. Verkot lähestyivät ja hän tarttui verkon yläpaulaan ja minä tietenkin otin sauvoimen. Ensin verkosta tuli särki, sitten hauki ,säynäjä, särki, hauki ja jne. Sitten tapahtui se pahin mitä olin pelännyt, vene kääntyi poikittain, jolloin vaari huusi: " syssee poika syssee". Mistä minä tiesin mitä se tarkoittaa. No, sehän selvisi nopeasti kun hän vähän opasti. Ajattelin, "nyt tai ei koskaan" tai tämä on viimeinen kokureissu vaarin kanssa jos en pysty täyttämään "miehen virkaa" Kaikki hyvin, minusta tuli useaksi vuodeksi "sysseejä".

Luonto on edelleen lähellä sydäntäni. Olen 47-vuotias maanviljelijä Iistä ja luontoharrastuksesta toivon saavani tulevaisuudessa lisäelannon yhdessä avopuolison kanssa. Anita opiskelee myös luonto-ja ympäristöalan perustutkintoa kanssani Oulussa.

Näillä alkuaikojeni kalareissuilla opin tarkkailemaan luontoa ja sen monimuotoisuutta. Suokukot, sorsat, rantasipit, kuovit, lokit ja jopa saukot ja piisamit tulivat tutuiksi.Onneksi näin ne silloin, tä näpäivänä tälläinen näkymä ja tunne on vain mielikuvissa.

Mitä tästä opin: luonto on korvaamaton, jonka säilymisen ja hyvinvoinnin eteen tulen tekemään kaikkeni, jotta se säilyy pitkälle tulevaisuuteen. 

-Jouni Mähönen